Angela Kingston arvostelee New Art West Midlands 2015

Se on jotain, jonka olen kokenut itse: kuin Looney Tunesin sarjakuvahahmo, joka on juossut kallion reunalta ja jää riippumaan ilmaan, oivallus valkenee, varpaat hapuilevat jotain, mikä estäisi putoamiseni. Ja nykyään valmistuville opiskelijoille, ei vähiten velkojensa vuoksi, kanjoni, jonka päällä he leijuvat, on yhä syvempi ja leveämpi.

New Art West Midlands on monipaikkainen näyttely, joka on ottanut alueen 30 vastikään aloittanutta taiteilijaa ja antanut heille arvokkaan tukikohdan. Vierailijalle palkintona on eräänlainen näyttely-sanomalehti: mahdollisuus nähdä nykytaiteen tässä ja nyt.

Keskeiset huomiot

• New Art West Midlands toimii siltana taidekoulun ja ammatillisen toiminnan välillä tarjoamalla vastikään valmistuneille ensimmäisen vakavan julkisen alustan useissa alueellisissa tiloissa.
• Vuoden 2015 näyttelyssä oli 30 vastikään aloittanutta taiteilijaa; vuoden 2016 näyttely, jonka valitsivat Sonia Boyce, John Stezaker ja Katharine Stout, esitteli 43 taiteilijan töitä.
• Näyttelytyöt palkitsevat hitaan, toisen katsauksen: useat teokset (Megan Sheridanin Squid, James Turnerin John Millais) johdattavat silmän tarkoituksella harhaan ennen kuin ne paljastuvat joksikin muuksi.
• Näyttelyn tunnerekisteri on epätavallisen laaja, Lisa-Marie Williamsin perheen hajoamista kuvaavasta asetelmasta James Turnerin viileämpiin, käsitteellisempiin interventioihin.
• Keräilijöille ja kuraattoreille vuosittainen näyttely on tutkimusväline – tapa löytää alueen nousevat kyvyt ennen kuin he ovat laajasti esillä tai hinnoiteltuja.

Miksi tutkinnon jälkeisellä hetkellä on väliä

Kuilu valmistumisen ja kestävän ammatillisen toiminnan välillä on taiteilijan elämän haurain vaihe. Tutkinnon aikana infrastruktuuri on näkymätöntä, koska sitä on kaikkialla: studio, josta ei tarvitse maksaa, teknikot käytettävissä, vertaisryhmä, jonka kanssa väitellä, ulkopuolelta määrätyt määräajat ja loppunäyttely, jossa on sisäänrakennettu yleisö opettajineen, perheineen ja vierailevine kuraattoreineen. Poista kaikki tämä kerralla, ja menetys ei ole vain käytännöllinen vaan myös psykologinen.

Sen tilalle tulee useimmille valmistuneille tilkkutäkki: makuuhuone tai jaettu studio, osa-aikainen työ ja itsemääräämä kurinalaisuus, joka on luotava tyhjästä. Lisää tähän opintovelat ja nousevat studiovuokrat kaupungeissa kuten Birminghamissa, ja aritmetiikka muuttuu julmaksi.

Tässä kontekstissa New Art West Midlandsin kaltaisella hankkeella on merkitystä. Se ei ratkaise rakenteellista ongelmaa, mutta se katkaisee hiljaisuuden juuri sillä hetkellä, kun taiteilija on altis lopettamaan työskentelynsä kokonaan.

On syytä olla tarkka siitä, mitä tällainen mahdollisuus tarjoaa ja mitä se ei tarjoa:

Aiheeseen liittyvä: Artfinder — Independent Artist Marketplace — Isossa-Britanniassa toimiva riippumattomien taiteilijoiden ympärille rakennettu markkinapaikka, jossa on todella laaja hintaluokka..

• Se tarjoaa: määräajan, ammatillisen valintaprosessin, julkisen tilan, rivin ansioluetteloon ja – mikä kriittistä – vertaisryhmän muita samassa vaiheessa olevia taiteilijoita.
• Se tarjoaa: kokemuksen teosten asentamisesta muuhun kuin studiotilaan, mikä on eri taito kuin niiden tekeminen.
• Se ei tarjoa: tuloja, studiotilaa tai takuuta edustuksesta. Ne jäävät taiteilijan omaksi ratkaistavaksi.

Tämän eron ymmärtäminen on osa kypsymistä ammattilaisena. Ryhmänäyttely on alusta, ei ura.

Teoksen lukeminen: graafisen romaanin luku

Minua kiehtoo Shijie Hain graafisen romaanin Sleep Paralysis luku. Taiteilijan näkökulmasta kerrottu teos kuvaa puolivalveena olemisen tilaa, jossa on täysin kyvytön liikkumaan. Monet tarinan yksittäiset ruudut ovat täynnä täydellistä pimeyttä, teräviä psykedeelisiä kuvioita tai kattoon moninkertaistuvaa lampunvarjostinta. Viimeisessä ruudussa on piinaava pyyntö: ”Muista, viimeksi / jos näet sormieni muuttuvan kullaksi / sinun täytyy herättää minut.”

Taiteilijan unitila on sotkenut ajan ja logiikan, ja se on myös tarjonnut eräänlaisen arvoituksen. Ja kuten Sigmund Freud esitti, ilmiöt kuten unet ja taide sekä arvoitukset tai vitsit sisältävät mekanismeja, joiden avulla voimme tarkastella alitajuntaa.

Lukijan suosikki: Singulart — Curated Emerging Artist Gallery — Kuratoitu verkkogalleria nouseville taiteilijoille, jossa on todellinen ihmistaiteen neuvonantaja..

Sormet muuttuvat kullaksi? Pinnallisesti kyse on lihasta ja luusta metalliksi muuttumisesta, mutta Shijie Hain outo ilmaisu liittyy varmasti myös siihen polttavaan haluun, joka taiteilijoilla on muuttaa käsissään oleva joksikin uudella merkityksellä – mystiseksi muodonmuutokseksi, joka on heille yhtä arvokasta kuin kulta. ”Sinun täytyy herättää minut”?

Tämä teoksen viimeinen lause vaikuttaa minusta liittyvän taiteilijan ahdinkoon, jossa hän tarvitsee yleisöä. Ilman sitä taiteen tekeminen on yksisuuntainen tie, umpikuja – eräänlainen halvaus.

Tämä tulkinta on pysähtymisen arvoinen, koska se nimeää jotain, mitä näyttely kokonaisuudessaan toteuttaa. Graafinen romaani on muoto, joka riippuu lukijan sivujen kääntämisestä; teos on keskeneräinen, kunnes joku saapuu. Sama pätee jokaiseen näyttelyn teokseen. Yleisö ei ole teoksen passiivinen kuluttaja, vaan sen välttämätön osa.

Toisen katsauksen alkemia

Megan Sheridanin sormen painallus kameran laukaisinta on johtanut juuri sellaiseen alkemiaan, johon Shijie Hain unelma viittaa, ja hänen valokuvansa, nimeltään Squid, kiinnittää varmasti huomioni – ja muidenkin, kuten huomasin näyttelyssä käydessäni. Siinä on kirkkaan oranssi avaruusolio, jolla on pullistunut pää, hupulliset silmät ja haarautunut eturaaja.

Mutta katso uudelleen, ja valokuva onkin kalakauppias, jonka kasvojen edessä roikkuu pari kalmaria; hänen vasen käsivartensa on vääristynyt liikkeen puolivälissä, ja keinotekoinen valaistus tekee väreistä scifi-mäisen oudot. Se on loistavan omituista ja hämmentävää. Yksi valitsijoista, Bedwyr Williams, kirjoittaa, että se ”sai minut istumaan suorassa ja tuntemaan oloni samanaikaisesti pahoinvoivaksi”.

Tuo kaksoisvaikutelma on hyödyllinen linssi koko näyttelylle. Useat täällä olevat teokset perustuvat tarkoitukselliseen viiveeseen ensivaikutelman ja ymmärtämisen välillä:

Aiheeseen liittyvä: Rise Art — Limited Editions & Art Rental Subscription — Osta rajoitetut painokset suoraan tai vuokraa nykytaidetta kuukausitilauksella..

• Megan Sheridan, Squid — luetaan tieteiskirjallisuutena, paljastuu dokumentiksi.
• James Turner, John Millais — luetaan tutuksi prerafaeliittiseksi kuvaksi, paljastuu jukeboxin väriseksi interventioksi.
• Jade Simpson, The Spirit Collection — luetaan pehmoleluna, paljastuu joksikin saalistavammaksi.

Tämä ei ole kikkailua. Se on tapa saada katsoja tietoiseksi omista katselutottumuksistaan – oletuksista, joita he tuovat mukanaan, ja siitä, kuinka nopeasti he ovat valmiita korjaamaan niitä. Jokaiselle, joka opettelee kirjoittamaan nykytaiteesta tai keräämään sitä, käytännön opetus on yksinkertainen: älä koskaan luota ensisilmäykseen, ja kysy aina, mitä teos tekee sinulle, ennen kuin päätät, mikä se on.

Tavallisia materiaaleja, poikkeuksellinen paino

Lisa Marie Williams osoittaa täydellistä taitoa yhdistää tavallisimmat esineet ja materiaalit luodakseen omanlaistaan kultaa: veistoksia, jotka sykkivät ihmisyyttä. Hänen asetelmansa keskipisteessä on Fluoxetine – nimetty masennukseen ja pakko-oireiseen häiriöön tarkoitetun lääkkeen mukaan – joka on jättimäinen ”rinta”, valmistettu kapokilla täytetyistä sukkahousuista, sinisistä nyöreistä ja punaisista langoista tehdyillä ”suonilla”, ja joka on kiilautunut rikkinäisen pöydän alle.

Tämän edessä jotkin nivelletyt puupalat muistuttavat jalkaparia, joiden asento on osittain suojaava, osittain paniikissa, ja joissa on miesten kengät, joiden nauhat ovat irronneet. Sivulla on pieni lapsi, jolla on ylisuuri pom-pom-pää, kaiken surullisena todistajana. Perheen hajoamista myötätuntoisesti käsittelevät narratiivit tihkuvat kaiken läpi ja ympärillä.

Meidän valintamme: Saatchi Art — Original Works & Limited Edition Prints — Suurin alkuperäisen nykytaiteen verkkogalleria – valtava valikoima, mutta maksat siitä..

Materiaalien valinta ei ole tässä sattumaa. Sukkahousut, kapok, nyöri, lanka, rikkinäinen pöytä ja miesten kengät ovat kaikki kotimaisia, halpoja ja latautuneita. Ne kantavat mukanaan kehon ja kodin jäänteitä. Skaalaamalla niitä ja yhdistämällä ne uudelleen Williams muuttaa arjen kalusteet joksikin, joka muistuttaa kotidraaman lavastusta – ja masennuslääkkeen tuotenimestä lainattu nimi ankkuroi draaman mielenterveyden kieleen.

Kuvittelen Jade Simpsonin taiteilijaksi, joka pyörittelee ja sormittelee asioita, kuljettaa kangasta käsissään, kerää outoja esineitä, pitelee niitä eri tavoin ja tutkii niitä useista eri kulmista. Kunnes jotain odottamatonta – ja arvokasta – tapahtuu.

Hänen veistoksensa The Spirit Collection on vaikuttava ryhmittymä komposiittieläimiä, yli kahden metrin korkuinen, tehty kietomalla kankaita puun ja pahvin päälle. Siellä on jääkarhu-käärme, villisika-sirkka-sammakko, mursu-kottarainen ja kaikkien suosikki: lokki, jolla on puisia vaateripustimia nokkana ja kynsina. Toisaalta olennoilla on valtava vetovoima, ja toisaalta ne pelottavat: The Spirit Collection vaikuttaa olevan sekä kommentti ihmisen sentimentaalisuudesta että enteilijä kostonhimoisesta luonnosta.

Molemmat taiteilijat jakavat nimeämisen arvoisen menetelmän, koska se toistuu läpi näyttelyn: improvisaatio halvalla, löydetyllä ja kotimaisella materiaalilla. Se on strategia, joka on syntynyt osittain välttämättömyydestä – vastavalmistuneilla on harvoin budjettia – mutta se on myös esteettinen valinta, jolla on pitkä perinne brittiläisessä kuvanveistossa 1900-luvun assemblage-perinteistä nykypäivään. Vastavuoroinen haitta on todellinen: tällainen työ voi olla haurasta, vaikeaa kuljettaa ja vaikeaa myydä, mutta se voi myös kantaa intiimiyttä ja välittömyyttä, johon valetut tai valmistetut esineet harvoin pystyvät.

Vastaääni: ironia ja löydetty kuva

New Art West Midlandsissa on paljon tunnetta, ja James Turnerin teos John Millais esiintyy tämän vastakohtana. Hän on asentanut valolaatikkoon diakuvan Millais’n kuuluisasta tunnepitoisesta maalauksesta The Blind Girl. Sokean tytön pää on korvattu ”asteekkipäällä”, ja kuviolliset kiharat kietoutuvat hänen ympärilleen ja menevät hänen kumppaninsa silmiin. Lisäksi nämä lisäykset syttyvät värisarjassa, mikä antaa Wurlitzer-jukeboxin vaikutelman.

Keino on taitava, koska se kohdistuu alkuperäisteoksen tunnekoneistoon. John Everett Millais’n The Blind Girl on yksi brittiläisen kaanonin sentimentaalisimmista kuvista – kaksoissateenkaari, kurja tyttö, sylillinen kukkia. Turner ei tuhoa sitä; hän toistaa sen, muuttaen maalauksen valolaatikoksi ja valolaatikon tiveliattraktioksi. Sentimentaalisuus säilyy, mutta se on nyt näkyvästi valmistettua, ja katsojaa kehotetaan huomaamaan, kuinka helposti häntä liikuttetaan.

Ryhmänäyttelyssä tällainen vastapaino on välttämätön. Kokonaan sydämellisistä, käsintehdyistä esineistä koostuva näyttely riskialttiisti muuttuu yksitoikkoiseksi. Viileämpi, käsitteellisempi läsnäolo antaa emotionaaliselle työlle jotain, mitä vastustaa – ja antaa kävijälle muutoksen rekisteriin.

Miten katsoa valmistuneiden näyttelyä

Jos vierailet tällaisessa näyttelyssä – olitpa sitten utelias yleisön jäsen, opiskelija, kuraattori tai keräilijä – muutamalla käytännön tavalla saat siitä paljon enemmän irti.

• Käy kahdesti, jos voit. Ryhmänäyttelyn ensivaikutelmaa hallitsevat äänekkäimmät teokset. Hiljaisemmat teokset rekisteröityvät usein vasta toisella kierroksella.
• Lue laput, mutta unohda ne sitten. Otsikot ja materiaalilistaukset ovat todisteita, eivät ohjeita. Fluoksetiini kertoo sinulle jotain; se ei kerro kaikkea.
• Kysy, mistä teos on tehty ja miksi. Materiaalivalinta on harvoin neutraali, varsinkin kun budjetit ovat tiukat.
• Huomioi asennus. Se, miten teos on valaistu, sijoiteltu ja järjestetty, on osa sen merkitystä, ja monipaikkaisessa näyttelyssä sama teos voi näyttäytyä eri tavalla eri huoneissa.
• Seuraa taiteilijoita jälkikäteen. Näyttelyn arvo on siinä, mitä tapahtuu seuraavaksi: seuraava näyttely, residenssi, studioyhteisö, ensimmäinen myynti.

Keräilijöille laskukaava on taas erilainen. Äskettäin valmistuneiden taiteilijoiden työt ovat tyypillisesti edullisin sisäänpääsy nykytaiteen pariin, mutta siihen liittyy varauksia: painokset voivat olla pieniä tai määrittelemättömiä, materiaalit voivat olla epävakaita ja taiteilijan ura on aidosti tuntematon. Varhainen ostaminen on veto niin ihmiseen kuin esineeseen – ja juuri siksi teoksen näkeminen livenä, ei verkossa, on niin tärkeää.

Yleisökysymys

Kun sinä ja minä vierailemme näyttelyissä, olemme sitä yleisöä, jota taiteilijoiden on yksinkertaisesti pakko olla, ei vähiten psykologisen selviytymisen kannalta – eikä koskaan enemmän kuin tässä uransa huimaavassa, varhaisessa vaiheessa. New Art West Midlands ansaitsee innokkaan huomiomme syvyytensä ja lahjakkuutensa ansiosta.

Tämä ei ole pyyntö kohteliaisuudesta. Se on kuvaus siitä, miten ekologia todella toimii. Taiteilijat tarvitsevat katsojia, kriitikot tarvitsevat taiteilijoita, galleriat tarvitsevat molempia ja keräilijät tarvitsevat koko ketjun olevan näkyvää ja luettavaa. Alueellinen näyttely on yksi harvoista paikoista, joissa kaikki nämä roolit kohtaavat lyhyesti samassa huoneessa. Paikalla oleminen ei ole passiivinen teko; se on osallistumista.

Näyttelyn tiedot ja konteksti

Näyttely 2015 — 13. marraskuuta – 23. joulukuuta. SALON-näyttely esittelee myytävänä olevaa nykytaidetta Waterhall Galleryssä, Birmingham Museum & Art Galleryssa.

Näyttely 2016 — 12. helmikuuta – 15. toukokuuta. Valikoitu West Midlandsin valmistuneiden näyttely, joka järjestetään eri puolilla aluetta vuosittain helmikuun ja toukokuun välisenä aikana. New Art West Midlands 2016 -näyttelyn valitsijoina toimivat Sonia Boyce, John Stezaker ja Katharine Stout, ja siinä on esillä 43 taiteilijan töitä.

Tuon kaliiperin valitsijoiden läsnäolo on itsessään merkittävää. Boyce, Stezaker ja Stout tuovat kukin omanlaisen herkkyytensä – vastaavasti mustaan brittiläiseen taiteeseen ja kuratointiin pohjautuvan käytännön, käsitteellisen suhtautumisen löydettyihin kuviin ja kollaaseihin sekä kuraattorinäkökulman institutionaaliselta puolelta. Tuloksena on valikoima, joka ei ole puhtaasti akateeminen eikä puhtaasti markkinalähtöinen, mikä on juuri sitä, mitä tällaisen näyttelyn pitäisi olla.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on New Art West Midlands?

Se on monipaikkainen näyttelyohjelma, joka esittelee West Midlandsin uusia taiteilijoita, tyypillisesti vastavalmistuneita kuvataiteilijoita. Se järjestetään alueen eri tiloissa vuosittain helmikuun ja toukokuun välisenä aikana, ja siihen liittyy myytävää nykytaidetta esittelevä SALON-näyttely. Sen tarkoituksena on tarjota nouseville taiteilijoille ensimmäinen merkittävä julkinen alusta.

Kuka valitsee New Art West Midlandsin taiteilijat?

Näyttelyyn valitsevat kutsutut taiteilijat ja kuraattorit, ei pelkästään avoimen hakemuksen perusteella. Vuoden 2016 näyttelyn valitsivat Sonia Boyce, John Stezaker ja Katharine Stout, ja siinä oli 43 taiteilijan töitä. Vuoden 2015 näyttelyssä oli 30 uutta taiteilijaa.

Miksi taidekoulun jälkeinen aika on taiteilijoille niin vaikeaa?

Koska tutkinnon tukirakenne – studio, laitteet, teknikot, vertaiset, määräajat ja yleisö – katoaa lähes yhdessä yössä. Valmistuneiden on samanaikaisesti hankittava tuloja, löydettävä työtilaa ja rakennettava ammatillista verkostoa, usein samalla kantaen opiskelijavelkaa. Monet lopettavat työnteon tämän jakson aikana, ei lahjakkuuden vaan infrastruktuurin puutteen vuoksi.

Miten minun pitäisi lähestyä nousevien taiteilijoiden ryhmänäyttelyä?

Hitaasti ja useammin kuin kerran. Vastusta halua päättää välittömästi, mistä teoksista pidät. Lue materiaalit ja otsikot lapuista, ja katso sitten uudelleen itse teosta. Kiinnitä huomiota siihen, miten teokset on asennettu ja järjestetty, ja merkitse muistiin kaksi tai kolme taiteilijaa, joiden työt jäävät mieleesi, jotta voit seurata heidän jatkoaan.

Voinko ostaa teoksia tällaisesta näyttelystä?

Usein kyllä – SALON-näyttely Waterhall Galleryssä, Birmingham Museum & Art Galleryssa, on nimenomaan myytävää nykytaidetta esittelevä näyttely. Vastavalmistuneiden taiteilijoiden teosten hinnat ovat yleensä markkinoiden saavutettavammassa päässä, mutta huomioi, että painokset voivat olla määrittelemättömiä ja jotkin materiaalit voivat olla hauraita tai epävakaita ajan myötä.

Mitä tällainen arvostelu itse asiassa tekee?

Se asettaa teoksen laajempiin kehyksiin – taidehistoriaan, psykologiaan, taiteilijan varhaisen uran talouteen – ja se tallentaa hetken alueen kulttuurielämästä. Arvostelut toimivat myös eräänlaisena puolustajana: ne kertovat taiteilijoille, että heidän töitään on katsottu tarkasti, ja kertovat yleisölle, että teos on matkan arvoinen.

---

Angela Kingston Kuraattori ja kuvataiteen kirjoittaja http://www.angelakingston.co.uk

Toimitus: Barbara Walkerin Shock and Awe, arvostellut Andrew Jackson (perjantai 13. toukokuuta 2016); Trevor Pitt ja Preston Street Union (keskiviikko 13. huhtikuuta 2016).

Tilaa: Friends of New Art WM — jos olet kiinnostunut pysymään ajan tasalla alueen nykytaiteesta tai ostamisesta ja keräilystä, liity postituslistallemme. Curators’ Network — jos olet kuraattori tai kuvataiteen ammattilainen ja olet kiinnostunut West Midlandsin nykytaiteen kentästä, liity postituslistallemme.

Lisälukemista

• Bedwyr Williams — Wikipedia
• Sigmund Freud — Wikipedia
• John Everett Millais — Wikipedia
• Birmingham Museum & Art Gallery — Wikipedia